Odessan toinen juoksu alkoi perjantaina 26.4. ja tuli oikeastaan sopivaan aikaan. Kevään ulkotreeneistä meillä ei jää kuin kaksi kertaa väliin ja kesä saadaan rauhassa treenata ilman juoksu-pelkoa. Kentällämme saa nykyisen treenata juoksuisen nartun kanssa housut jalassa, mutta tauko tekee hyvää ja meille tähän kohtaan agi-tauko on aika passeli.
Odessan aloittaessa juoksun Viola pääsi tuuraamaan Odessalle ostettua erillisvuoroa Ulla Kaukosen hyppytekniikka tunnille. Violan hyppytekniikka ei ole ollut kaikista mallikkainta ja saimmekin hyviä vinkkejä joiden avulla treenata.
12.5.2013
Helsingin ryhmänäyttely 28.4.13
Pitkästä aikaa näyttelyyn, PetExpon kanssa samaan aikaan järjestettiin Ladies Kennel Clubin ryhmänäyttely 9-ryhmälle ja meiltä kehään lähti kotoa Mimosa ja Jonnan Fella (Torcedore's Hija De La Chica).
Kehässä esiintyi myös ensimmäistä kertaa Violan poika Ribbo ( Bannera's Quite Incredible ), hienolla tuloksella jun eri2 sa sekä paras uros kolme ja varaserti, onnea Lankisen perhe! Mimosa voitti valioluokan ja sijoittui paras narttu neloseksi ja Fella taas yllätti hienosti voittamalla avoimen luokan sa:n kera sekä sijoittuen paras narttu kisassa kolmanneksi. Loistava paluu kehiin Fellalta, nyt vain metsästellään viimeistä sertiä!
Kiva päivä, kiitokset Marjolle handlauksesta!
Fella ja Mimosa |
Kehässä esiintyi myös ensimmäistä kertaa Violan poika Ribbo ( Bannera's Quite Incredible ), hienolla tuloksella jun eri2 sa sekä paras uros kolme ja varaserti, onnea Lankisen perhe! Mimosa voitti valioluokan ja sijoittui paras narttu neloseksi ja Fella taas yllätti hienosti voittamalla avoimen luokan sa:n kera sekä sijoittuen paras narttu kisassa kolmanneksi. Loistava paluu kehiin Fellalta, nyt vain metsästellään viimeistä sertiä!
Kiva päivä, kiitokset Marjolle handlauksesta!
Ribbo vauhdissa |
20.4.2013
Odessa uiskentelemassa
Pitkästä aikaa kävimme Helsingin koirauimalassa. Pikku koirat jäivät kotiin tällä kertaa ja uimalaan polskimaan pääsi vain Odessa. Pitää viedä pienempi porukka toisen kerran uimalaan, tekisi taas hyvää veteraaneillekin. Seurana meillä oli staffit Lulubelle ja Rhino, kiitos Heidille seurasta. Odessa ei ollut aikaisemmin staffi-kaksikkoa tavannutkaan, mutta oli samantien kaveria niiden kanssa. Samanlainen hyppää altaaseen, jyrää muita ja revi lelua meininki yhdisti porukkaa hyvin. Olin oikein yllättänyt miten reipas Odessa oli samantien staffien kanssa.
Muutama kuva reissusta, vähän huonoja kuvia. Kamera pitää aina pelastaa kastelijoilta ;)
9.4.2013
Mimosasta Norjan muotovalio!
Uudet Norjan valiot handlerinsa kanssa - Salsa ja Mimosa |
Me jännitimme kotona, kun Mimosa matkusti Miian ja Ailan kanssa Bergeniin, Norjaan. Matkakumppanina Mimosalla oli hieno Salsa, Bellezza's White Diamond. Mimosa ei ollut koskaan aikaisemmin lentänyt, mutta matkat olivat menneet hyvin. Jos ei oteta huomioon, että koirat eivät meinanneet päästä koneeseen, matkatavarat jäivät vähän pidemmälle reissulle ja vaikka mitä. Matkalaisilla oli siis hauska reissu, mutta jälleen kerran kommelluksia ei matkalta puuttunut.
Sunnuntaina oli vuorossa kehä, 16 havannankoiraa ja tuomarina norjalainen Rodi Hubenthal. Salsa voitti hienosti urokset, saavutti Norjan muotovalion arvon ja samalla napsahti viimeinen cacib! Nartuissa jaettiin vain kaksi sa:ta, valioluokan koirille joista Mimosa veti pidemmän korren, tuloksena siis paras narttu, serti -> Norjan valio ja cacib. Loppukisassa Salsa vei hienosti voiton ollen ROP ja Mimosa VSP. Huh, miten jännitettiin kotona ja onnen kyyneleet suorastaan tulivat kun Miia tulokset soitti! Meidän pikku-Mimosa :)
Mimosa oli koko reissun ollut reipas oma itsensä, tullut hienosti juttuun Salsan kanssa ja nukkunut jälleen kerran hotellin sängyn tyynyillä. Oikea prinsessa! Suuret kiitokset Miialle ja Ailalle Mimosan mukaan ottamisesta, groomauksesta ja handlaamisesta, KIITOS!
C.I.B FI & BALT & EE & LT & LV & BY & NO MVA EEV-10 Bannera's Gilded Gemstone - Mimosa |
Odessa tokoili ja Viola doboili


6.4.2013
Talvilomailua
Pääsiäisestä aloitettiin talviloma, suunnattiin lauantaina Kangasniemelle ja tiistai-iltana Anjalankoskelle. Kangasniemellä saimme nauttia ihanista ulkoilusäistä ja koirat pääsivät monta kertaa juoksemaan järven jäälle. Odessa kävi aamuvirkkujen kanssa pitkän aamulenkin, oli mukana päivisin pilkkijöiden matkassa ja vielä iltalenkkiä jäälle. Kyllä oli portugeesi väsähtänyt iltaisin.
Anjalankoskella riitti vauhtia taas sheltti-poikien Timin ja Danin kanssa. Keskiviikko iltana kävimme Odessan kanssa Eijalla Kotkassa trimmauksessa, tulihan taas siisti neito. Torstaina palasimme kotiin Vantaalle, lumihanget on vähentyneet, mutta onneksi metsässä ja poluilla riittää lunta. Pysyy tassut puhtaina.
Viola leikkii jääkarhua |
Iskukoukkujen tarkistusta koko perheen voimin |
Kaverukset |
Violaa alkoi tympiä pallon vinguttelu ja se nappasi Odelta lelun pois |
Onpa tuo kaveri suuri ja musta :D |
Hassut hauvat |
29.3.2013
Loma alkaa, hyvää pääsiäistä!
Tämä porukka suuntaa lauantaina kohti Kangasniemeä muutamaksi päiväksi, sitten Anjalankosken kautta kotiin. Talvilomaviikko alkaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)