23.12.2010

Hyvää Joulua!


Oikein ihanaa Joulua kaikille ystäville ja tuttaville!

Talvi tuli...


Hieman on aikaa vierähtänyt viime päivityksestä, koko syksy on ollut aika hulinaa ja viikot vaan menneet vauhdilla. Mimosan ja Violan kanssa on pyörähdetty muutamissa näyttelyissä erinomaisin tuloksin, mutta muita erikoisempia sijoituksia ei ole tullut.
Agilityssä Mimosa kävi kisailemassa seuran omissa kisoissa marraskuussa, tuloksena yliaika nolla ja yliaika 5. Ekalta radalla Mimosa oli hitaamman puoleinen, mutta toiselle radalle löytyi vauhtia enemmänkin. Violakin ehti korkata ensimmäiset mölli-radat itsenäisyyspäivänä mukavilla tuloksissa, kieltoja kertyi radalta kyllä mutta vauhtia piisasi ja sijoitus oli 3. kummaltakin radalta.
Muuten tytöt ovat nauttineet kovasti talvesta ja lumesta. Viola sukeltelee hankeen ja koko porukka riekkuu metsälenkeillä kuin villihevoset.
Joulun aikaan olen itse töissä, mutta aattoa ja joulupäivää vietetään tänä vuonna Anjalankosken suunnalla. Uudeksi vuodeksi olisi tarkoitus suunnata Keski-Suomeen päin. Koirat ovat kovasti kiinnostuneita paketeistaan, olisivat avanneet jo ennakkoon :) Aattona saavat sitten vingutella ja herkutella koko porukka :) Omistajat mukaan lukien.. ;)








13.9.2010

Porvoo 11.9.


Mimosa ja Viola osallistuivat Porvoon näyttelyyn 11.9., tuomarina oli italialainen Giuliano Biasiolo.

Viola ja Narda saivat kumpikin erinomaisen ja tiukan kisan jälkeen Narda vei voiton nuo eri1 ja Viola nuo eri/2. Narda sijoittui vielä hienosti pn4 saaden varasertin. Sain esittää myös Noten kehässä, joka esiintyikin mallikelpoisesti ja tuloksena nuo eri/1. Mimosa oli taas aivan innoissaan kehään pääsystä ja esiintyikin ilolla, tuloksena hienosti val eri/1 ja pn2. Kiitokset Miialle Mimosan esittämisestä pn-kisassa! Kennel Bannera's oli myös rop-kasvattaja, joten vietimme koko päivän sateisen lauantain kehän laidalla. Kannatti odottaa, sillä kennel Bannera's sijoittui hienosti päivän päätteeksi BIS-4 kasvattajaksi isossa kehässä, WAU!

Kiitokset kaikille hienosta ja hauskasta päivästä sekä onnittelut kahden uuden valion omistajalle, Iidalla, Pirjolle ja Sirulle sekä Hanna-Kaisalle ja Leenalle!

Syys saapuu





Elokuu vierähti nopeasti ja sääkin vaihtui viilempään jo. Elokuun lopussa osallistuimme SKKY:n erikoisnäyttelyyn, jonne oli ilmoitettu taas paljon havannankoiria ruotsalaisen Britta Roos-Börjesönin arvosteltavaksi. Violan tulos oli tällä kertaa nuo eh/3, sisko-Nardan viedessä luokkavoiton erinomaisella! Narda kiiti lopuksi vielä narttujen voittoon ja nappasi ensimmäisen sertinsä! Upea musta Tankki, Bannera's Next To None oli rop ja Narda vsp. Nottekin pääsi kehässä pyörähtämään erittäin hyvän arvosanan kera.

Kaivari vkl:na Mimosa ja Merry kisailivat myös agility-kentillä mukavin tuloksin. Mimosalle HSKH:n kisoista tuloksena kaksi yliaika nollaa ja sijoitus 3. sekä agi-että hyppyradalta. Kaarroksia pienemmäksi ja minun sähläystä vähemmäksi niin eiköhän ne nollat sieltä tule. Merry on taas ollut pitkällä tauolla ja hyppyradalla olikin pientä kankeutta sekä omistajalla että koiralla. Agi-radalta tuloksena harmittava 5, kun viimeinen rima tippui. Merryn ja Mimosan radat löytyvät: http://www.youtube.com/watch?v=WAfTtxel71I&feature=related ja http://www.youtube.com/watch?v=EH9x4MpYnrw&feature=related






11.8.2010

Kuopio 6 - 8.8



Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli vuorossa Kuopiossa kolme kv näyttelyä. Lähdimme matkaan aikaisin perjantaiaamuna Sallan ja Kristinan sekä 5 koiran kanssa. Tiedossa oli hyvin helteiset päivät raviradalla.


Perjantaina havaneesit arvosteli Kari Järvinen, Violan tulos nuo eh/2. Lauantaina myös Mimosa oli ilmoitettu kehään romanialaisen Petru Munteaun, arvosteltavaksi, Mimosan tulos val eri- ja Violan tulos nuorten luokasta eri/2. Sunnuntaina oli kuumin päivä, mutta Viola jaksoi esiintyä vielä reippaasti Rainer Vuorisen kehässä tuloksena eri/1 ja varaserti. Tuomarin arvostelu ja sanat Violasta lämmittivät mieltä todella :)

Lauantaina ja sunnuntaina sain viedä kehään myös ihanan veteraanin Ville ( Visakoivun Zurriago De Oro), joka oli hienosti lauantaina rop-vet ja sunnuntaina vsp-vet. Onnea Pia!

Reissu oli kaikinpuolin onnistunut, selvisimme ilman auringonpistosta koko porukka :) Sunnuntaina kotimatka sujui rattoisasti ja suunnitelmissa onkin jo uudet reissut :) Kiitokset Sallalle ja Krisselle matkaseurasta sekä erityis-kiitokset Pialle teltan lainasta havaneesi-kehällä!

Ristiina kr. 31.7.

Merry ja ihana frisbee :)

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna suuntasimme Kangasniemelle ja samalla piipahdin Violan kanssa Ristiinassa näyttelyssä. Kehään oli ilmoitettu Paavo Mattilan arvosteltavaksi 9 havaneesia. Myös Violan velipoika Notte oli kehässä :) Tulokset olivat mukavat, Notelle tällä kertaa eh/3 kun nuori mies ei olisi tahtonut oikein esiintyä. Edellisenä vkl:na Notte nappasi vara-sertin pu3 sijoituksella Helsingin kesänäyttelystä, mutta nyt olivat hajut pojan mielessä. Viola esiintyi mallikkaasti ja iloisesti ja nappasi itselleen toisen sertin tuloksella eri/1 pn2! Voiton vei upea veteraani Bayarin Una Bella Chica.

Kuvassa Viola ja Notte

Muuten viikonloppu sujui rauhallisesti ja nautimme koirien kanssa maaseudun rauhasta.

20.7.2010

Mimosalle 0-tulos agilityssä!

Ilmoitin pitkästä aikaa Mimosan agi-kisoihin HauOpeniin 16.7. Lämpöä riitti vielä illallakin melkein 30C verran, mutta helle ei Mimosaa haitannut ja vauhtiakin riitti hyvin. Radalta 0-virhettä ja aikakin 49,74s riitti hienosti ihanne-aikaan ( 55s) . Tuloksena siis ensimmäinen nolla ja sijoitus hienosti kolmas!

Nyt vain uusia kisoja suunnittelemaan :)

8.7.2010

Agirotu 4.7.

Tänä vuonna agirotu järjestettiin Ylöjärvellä ja havaneesi-joukkueita oli peräti neljä! Kolme kilpailevaa joukkuetta ja yksi aloitteleva. Mimosa ja Merry olivat kilpailevien joukkueessa ja Viola aloittelevissa. Aurinko paahtoi koko päivän ja hellettä riitti!

Viola ei aikaisemmin ole suorittanut koko rataa, mutta hienosti meni! Vauhtia ei puuttunut ja Viola suoritti radan huolella. Mimosaan kuumuus vaikutti paljon ja Mimosa oli normaaliakin hitaampi, rata meni muuten kuitenkin mukavasti. Merryllä taas menoa riitti liikaakiin ja radalta oli tuloksena monta hyl :D

Kuva tulossa...

Ruotsi ja Tanska 17-28.6


Huh mikä reissu!
Kaksi autoa, 13 koiraa ja 5 naisihmistä, menoa ja meininkiä ei puuttunut! Ja uskoisin, että paikoissa joissa vierailimme meidät muistetaan :)


Matkaan lähdimme torstaina 17.6 Turusta iltalaivalla ja Ruotsiin saavuimme pe aamuna, josta suuntasimme Grännaan leirintäalueelle. Ruotsissa edessä oli kolme kv näyttelyä Jönköpingissä, jossa jokaiselle päivälle oli ilmoitettu mukava määrä koiria.


La tulokset olivat upeita, tuomarina Paul Stanton:
Viola (B. Memorable Milestone) nuo 2
Mimosa (B. Gilded Gemstone) avo 1/3
Wilma (B. Hot Headliner) avo 1/1 CK PN-3

Tankki (B. Next To None) jun 1/1 CK PU-1 sert ROP
Ninjo (Bellezza's Like The Legend) avo 1/1 CK PU-2 Cacib C.I.B
Hiski (Bellezza's Simply Superman) val 1/1 CK PU-3 vaca
Naldo (Saharanda Heralds Heyday) val 1/3 CK
Rop-kasvattaja kennel Bellezza's


Sunnuntainakin tulokset olivat hienot, tuomarina Rochelle Erlich Etelä-Afrikasta:

Viola (B. Memorable Milestone) nuo 1/1 CK PN-3 vaca
Mimosa (B. Gilded Gemstone) avo 1/-
Siiri (Torcedore's Aria El Amore) val 1/1 CK PN-1 Cacib ROP RYP-5
Wilma (B. Hot Headliner) avo 1/4 CK
Tankki (B. Next To None) jun 1/1 CK PU-2 sert
Ninjo (Bellezza's Like The Legend) avo 1/3 CK
Naldo (Saharanda Heralds Heyday) val 1/-

Maantaina havaneesit arvosteli Torbjörn Skaar, joka myös piti tiimimme koirista.

Tankki (B. Next To None) jun 1/1 CK PU-3
Ninjo (Bellezza's Like The Legend) avo 1/1 CK PU-2 sert SE MVA vaca
Naldo (Saharanda Heralds Heyday) val 1/3 CK

Helmi (Bellezza's Black Pearl) val 1/1 CK PN-1 Cacib VSP
Lola (Bellezza's Love Letter) 1/2 CK PN 2 vaca
Viola (B. Memorable Milestone) nuo 1/4 KP
Mimosa (B. Gilded Gemstone) avo 1/5
Bellezza's kasvattajaryhmä oli jälleen nro 1.


Tiistai aamuna suuntasimme autot kohti Tanskan maata. Tanskassa ehdimme lomaillakin muutaman päivän ja nauttia auringosta oikein kunnolla. Reissun viimeinen koitos oli la 26.6 jolloin osallistuimme Maailmanvoittaja-näyttelyyn. Näyttelyyn osallistui 118 havaneesia ruotsalaisen Renee Sporre-Willesin tuomaroitavaksi. Myös MV:ssä tulokset olivat upeita! Kolme titteliä tuli tiimiimme ja kaikenlisäksi Tankki sijoittui ryhmässä kolmanneksi!

Tankki (B. Next To None) jun ERI-1 JMV-10 sert ROP RYP-3
Hiski (Bellezza's Simply Superman) val ERI-1 Cacib MV-10
Ninjo (Bellezza's Like The Legend) avo ERI-1 vaca
Naldo (Saharanda Heralds Heyday) val ERI-3

Narttujen parhaaksi nousi Kirsin Helmi (Bellezza's Black Pearl) val ERI-1 Cacib MV-10 VSP
Viola sijoittui kovatasoisessa juniorinarttujen luokassa (B. Memorable Milestone) jun ERI-3 Mimosa (B. Gilded Gemstone) avo EH-
Wilma (B. Hot Headliner) avo ERI-4
Bellezza's Love Letter avo ERI1 pn2 vaca



Matka oli kaikinpuolin huikea! Sekä omistajat että koirat olivat reissun jälkeen väsyneitä, mutta tyytyväisiä :)



Agiliitoa

Kevään olemme treenailleet parisen kertaa viikossa agilitya. Etenkin Viola on kehittynyt kovasti ja vauhtia riittää! Odotankin innolla Violan tulevaa agi-uraa :)





7.6.2010

Eestin voittaja-2010


Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu suuntasimme Katjan ja Emmin kanssa Tallinnaan EEV-2010 näyttelyyn. Havaneeseja oli ilmoitettu kehään 16kpl englantilaisen Joyce Shipleyn arvosteltavaksi.

Mimosa yllätti minut täysin voittamalla valionartut erinomaisella sekä napaten sertin ja cacibin! Kaiken tämän lisäksi Mimosasta tuli Eestin muotovalio ja Eestin voittaja-2010! Uskomatonta! Urokset voitti upea Bruno, Bannera's Indelible Icon saaden myös sertin ja cacibin! Lopuksi Bruno oli hienosti rop ja Mimosa vsp!

Viola ja Notte junnuilivat erinomaisesti junioriluokissa, Noten ollessa toinen ja Viola kolmas. Hienosti nuoriso esiintyi ja jaksoi koko matkan. Esitimme myös Bannera's kasvattajaryhmän, joka oli rop, mutta isossa kehässä vain pyörähdimme :)

Koko reissu oli hienosti onnistunut kaikinpuolin ja meillä oli hulvattoman hauskaa :) Kiitokset Emmille ja Katjalle sekä Sallalle avusta kasvattaluokassa :)

...uusia reissuja odotellessa..



30.5.2010

Järvenpää kr. 30.5


Järvenpään näyttelyyn havaneeseja oli ilmoitettu huimat 38kpl virolaisen Anne Sumen arvosteltavaksi. Viola ja Mimosa olivat kumpikin kehässä erinomaisin tuloksin. Mimosa suorastaan loisti, vuoden tauon jälkeen, kehään päästessään. Viola esiintyi hienosti voittaen juniori-nartut, myös Mimosa voitti valioluokan. Paras narttu kehässä Viola yllätti voittamalla Mimosan ja sijoittui pn1 Mimosan jäädessä toiseksi :) Violalle siis ensimmäinen serti ja hienosti lopuksi VSP :) Suuret kiitokset Sallalle Mimosan hienosta esittämisestä!

Pentu-uutisia: siskoni Jonnan havaneesi Alli ( Torcedore's Carinoso Chica) on astutettu uroksella Sanillan Twilight Zone. Pentueen kasvattaja tulee olemaan Kirsi Räikkönen, kennel Torcedore's. Alli oli myös tänään kehässä sijoittuen hienosti nuo eri/3.

Kuvassa: Viola ja ROP-koira Jatakabi's Unique Dream

Hamina kv. 23..5

Haminassa havaneesit arvosteli Dan Ericsson Ruotsista. Viola esiintyi jälleen hienosti, mutta tällä kertaa tuloksena EH/3. Narda, B. Mesmerizing Mien oli jun eh/2. Kiitokset kaikille kivasta päivästä, toivotaan parempaa menestystä toisen kerran :)

15.5.2010

Kangasniemen näyttely 13.5


Osallistuimme Violan kanssa Kangasniemen näyttelyyn helatorstaina 13.5 samalla kun kävimme pitkästä aikaa vanhempieni luona. Kesän ensimmäisessä ulkonäyttelyssä saimme nauttia auringosta oikein kunnolla. Viola esiintyi hienosti, mutta tuloksena tänään vain erinomainen hyvällä arvostelulla.


4.5.2010

Kesää kohti...

Pidemmän aikaa on taas vierähtänyt viime päivityksestä ja olemme ehtineet vaikka mitä. Maaliskuussa osallistuimme Tampereen kv. näyttelyyn Violan kanssa, josta tuloksena ERI. Mukanani oli myös Violan veli Notte, joka esiintyi kanssani iloisesti ja sijoittuin ERI-2. Notte oli aivan ihana koko reissun ajan ja uskomatonta, miten samanlaisia sisarukset ovatkaan.

Huhtikuu alkoi lomailun merkeissä, vietimme viikon loman 3.4-10.4 Turkin Alanyassa tyttöjen ollessa hoidossa Marjolla. Loma tuli todella tarpeeseen ja viikon jälkeen olo oli todellakin levännyt. Viikon aikana Viola pyörähti kaksi kertaa kehässä Marjon kanssa, Lappeenrannasta tuloksena eri-3, Narda eri-1 ja pn3 varasertin kera. Havannalaisten erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Kiljavalla, Violan tuloksena suuressa juniori-luokassa eri4. Hienoja tuloksia ja onnittelut Marjolle ja Minnalle Ninjon valio-tittelistä Lappeenrannasta!Huhtikuun näyttelyt jatkuivat osaltamme Lahdessa, jossa havaneesit arvosteli Kristiina Ahlberg. Violan tuloksena oli jälleen eri3 kera hienon arvostelun. Noten tuloksena eri1. Onnittelut Katja, Marjo ja Minna! Kiitokset mukavasta päivästä kaikille!

Merry kisasi vuoden ensimmäiset agi-ratansa pet expossa 25.4 Noora Heinon kanssa. Ensimmäiseltä radalta tuloksena yliaika nolla, sijoitus 6. ja toiselta radalta hyl. Hienosti sujui Nooran ja Merryn yhteistyö, suuri kiitos Nooralle!

Toukokuulle meillä on suunnitelmissa muutamat näyttelyt ja agilityssä olemme siirtyneet ulkokentälle treenailemaan. Kiirettä pitää ja viikot menevät kuin siivillä töitten ja harrastusten parissa.
Loppuun vielä muutama lomakuva :)



6.3.2010

Mimosan pennut 1-vuotta!


Onnittelut koko Bannera's M-pentueelle syntymäpäivän johdosta! Onnittelu-rapsutukset Notelle, Ninnille, Nanille, Minnille, Lillille, Nardalle sekä Minille!

14.2.2010

Ystävänpäivä tervehdys!


Oikein ihanaa ystävänpäivää!

2.2.2010

Agilitykisat Hyvinkäällä

Mimosa aloitti agilitykisa vuoden Hyvinkäällä oman seuran, I-HAH, kisoissa. Ensimmäinen rataantutustuminen oli sunnuntai aamuna klo 6.00 ja toinen klo 7.45. Aikainen herätys ei Mimosassa näkynyt ja radat menivät kivasti.
Ensimmäiseltä radalta tulokseksi 0.08, joka tuli yliajasta. Muuten siis nolla-rata. Toisella radalla tulikin sitten keppien lopusta 5 ja korjaamisessa kului aikaa, joten tulokseksi 5,42. Ensimmäisen radan sijoitus 5/31 ja toisen 8/29.
Tästä on hyvä jatkaa agility-vuotta! :) Kiitokset vielä Jennylle ja Nanalle kisapaikalla seurasta :)

Mimosan agility-radat on nähtävissä osoitteissa:
http://www.youtube.com/watch?v=CnufnZ1sS1w
http://www.youtube.com/watch?v=HwZr0CHd7HI

28.1.2010

Turku kv. 23.1.

Narda - Bannera's Mesmerizing Mien


Näyttelyvuosi meidän osalta aukesi Turussa, jonne oli ilmoitettu 40 havaneesia Leif-Herman Wilbergin arvosteltavaksi. Viola sai tyytyä tällä kertaa arvosanaan erittäin hyvä kera hyvän arvostelun, kun neiti teki tenät kehässä. Viola teki kaikki temput kehässä kanssani, välillä liikkui ja välillä ei ottanut askeltakaan. Arvostelussa lukikin; liikkuu hyvin, silloin kun haluaa... Että näin tällä kertaa :D

Narda, Violan sisko ( B. Mesmerizing Mien) esiintyi ensimmäistä kertaa junioriluokassa hienolla menestyksellä. Pikku-Narda voitti ison junioriluokan erinomaisella ja sijoittui vielä paras narttu kehässä toiseksi saaden varasertin :) Bannera's -kasvattajaluokka sijoittui toiseksi kp:n kera, onnittelut Marjolle ja Minnalle!

1.1.2010

Joulu ja uusi vuosi..

Joulu meni meillä rauhallisesti Kangasniemellä, jonne myös saatiin lunta kiitettävästi. Koirat nauttivat joulusta niin kuin mekin. Uudet lelut ovat vielä ehjiä, ihme kyllä, ja herkut maistuivat kaikille. Uuden vuoden aattona tytöt seurasivat rakettien pauketta sisällä kotona, onneksi kukaan ei suuremmin pauketta pelkää.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ystäville ja tuttaville! Rakkaan harrastuksen parissa tapaamme taas tänäkin vuonna!