28.4.2012

Kesätreenit alkavat

Kesäkausi agility-treenien osalta käynnistyy pian, ensimmäiset agility-treenit Kivikossa on jo olleetkin. Merryn kanssa treenaillaan tiistaisin Jenna Caloanderin opissa kouluttajien treeneissä, odotan mielenkiinnolla mitä treeneissä on luvassa. Ainakin ensimmäisen kerran perusteella, lujaa menemistä eikä koiraa odotella.

Odessan kanssa aloitimme samaisena tiistaina myös alkeis-tokon. Kiva koirakansalainen-pentukurssi päättyi edellisenä sunnuntaina. Odessa on ollut hyvin jalat maassa-tyyppi eikä ihmettele paljoa uusia asioita, mutta kurssi oli meille kyllä hyvä. Sain tehtyä asioita kotonakin ja pieniä vinkkejä eri asioihin. Ja Odessa tykkäsi :) Toko-puoli on itselleni aika tuntematon, joten halusin päästä alkeiskurssille mukaan ja tästä se sitten lähtee. Katsotaan onko meistä joskus kisakentille...

Viola on kilpailevat ryhmässä maanantai-iltaisin. Violan kanssa aloitellaan treenit aika rauhallisesti näin alkuun, jotta kunto saadaan kohdilleen. Toivon, että vauhti olisi säilynyt ja se, ylimääräinen haistelu ja minun rauhoittelu jäänyt pentulaatikkoon. Katsotaan mitä kesäkaudesta tulee, loppukesästä voisi katsoa sitten taas kisakenttiä.

Odessan agilityn alkeiskurssi on taas keskiviikko iltaisin. Alkeisryhmän kouluttaja Emilia on meille entuudestaan tuttu ja tietää millainen höyrypää Odessa on. Talven aikana ollaan treenailtu vähän kontakteilla 2on2off-asentoa, etenemistä aidoilla (rimat maassa tottakai), putkea (tuntuu vetävän puoleensa) sekä erilaisia muita esteitä. Halli- ja kenttäympäristö on Odessalle tuttua, joten uskoisin että alkeet alkavat sujua kivasti.

Pääsimme Odessan kanssa myös mukaan agilityn alueellisen valmennusryhmän toimintaan, ryhmänä meillä on targe team1. Saimme paikan kun seuramme eräs koirakko ei osallistukaan ryhmään. Ensimmäinen tapaaminen oli torstaina 26.5, jossa meille ohjaajille oli piip-kuntotesti. Tässä ryhmässä painotetaan koiran ja ohjaajan yhteistyöhön, opetellaan tunnistamaan koiran viretilat, rakennetaan peruspohjaa, ohjaustekniikan alkeita ja estehakuisuutta. Ohjaajalle taas peruskunnon kohotusta ja monipuolista liikuntaa. Kouluttajana meillä toimii Seppo Savikko ja ryhmä vaikuttaa oikein kivalle. Odotan innolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja mitä kaikkea opimme.

Ja jotta nyt ei vapaita iltoja jäisi niin touko-kesäkuun aikana meillä on Mimosan kanssa I-HAH:n rallytoko kurssi :)

Toukokuussa Odessalle on myös tiedossa muutama pentunäyttely, ensimmäisenä Lahti 6.5. Ja kesäkuussa pääsee todennäköisesti havaneidotkin taas kehään.

Merryn kanssa kisaamassa

Pitkästä aikaa ilmoitin Merryn agility-kisoihin, koko talvi on pitänyt ilmoittaa mutta aina on tullut jotain muuta. Nyt HSKH:n kisat sattuivat sopivasti vapaalle sunnuntaille ja Merry pääsi kirmaamaan kahden radan verran.

Hyppyradalta tuloksena 0 ajalla 40.32, tulos -1,68, sijoitus 18/41. Agiradalla Merry sujahti nopsasti putkeen takaani ja tuloksena HYL. Mutta olipas kivaa kisailla pitkästä aikaa ja aika sujuvaakin menoa oli havaittavissa.

Tässä vielä linkki ratoihin: http://www.youtube.com/watch?v=45NS24pOATA&feature=share

Havannalaisten erikoisnäyttely 21.5.

Havannalaisten erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Lohjalla. Havaneeseja oli ilmoitettu huikeat 133 koiraa kehään, monen kirjavaa sakkia olikin kehissä :) Kotoa meiltä lähti kehään pitkän tauon jälkeen vain Mimosa, Viola ei vielä ihan ole turkissaan kehiin. Tuomarina nartuilla oli Torbjörn Skaar, Ruotsi ja uroksilla Per Svarstad, Ruotsi.

Mimosa sai tyytyä valioluokassa arvosanaan erittäin hyvä. Muuten loistava arvostelu, mutta tuomarin mieleen liikaa turkkia. Mimosalla on todellakin turkkia :) Muuten tulokset olivat oikein mukavia, Mimosan poika Notte (B. Momentous Mogul) val eri ja Mimosan tytär Narda (B. Mesmerizing Mien) val eri. Myös muut porukan koirat menestyivät mukavasti, pari sertiä, kasvattaluokan sijoittumiset jne. Onnea menestyneille ja kiitokset kaikille kivasta päivästä!

Alla kuvia tunnelmasta ja kehistä:




Notte - Bannera's Momentous Mogul

Mimosa - Bannera's Gilded Gemstone

kennel Bannera's 2.kp

BIS-kasvattaja  kennel Bellezza's


Viola takaisin kotiin!

Viola palautui takaisin kotiin torstaina 19.4 vauvalomaltaan. Voi sitä jälleen näkemisen riema mikä Mimosalla ja Violalla oli! Odessaa Viola katsoi kun mitäkin kummajaista, onhan Odessa kasvanut aikalailla helmikuusta jolloin Viola äitiyslomalle lähti. Hyvin Viola kotiutui, nauttii nyt lenkkeilystä täysin rinnoin ja kuntoa kohotetaankin entiselleen kovaa vauhtia...Agilityn kesäkausi alkaa!

Alla Marjon ottamia kuvia vielä pennuista, 8 viikkoa hurahti nopeasti! Kiitokset Marjolle ja Minnalle Violan hyvästä hoidosta pentujen aikana, pieni palautuminen ja Viola palaa kehiin!


6.4.2012

Pentuja pallottelemassa

Kävin auttamassa Marjoa viikkokuvien otossa pennuista, olipas aika homma! Toiset poseeraavat kuin pienet mallit ja toisista ei onnistu hyvät kuvat millään :) Ihania kakaroita!
Harmiksemme Papilla todettiin leikkausta vaativa tyrä. Papi jää Marjolle kotiin kasvamaan tarpeeksi isoksi leikkausta varten, sillä narkoosiriski on näin pienelle pennulle vielä suuri. Ennuste kuitenkin on tällä hetkellä hyvä ja Papi jää lellittely-pennuksi sukulaiskoirien kanssa kun Viola parin viikon päästä kotiutuu.

Talvilomailua

Vihdoin koitti talviloma-viikko, joka tuli kyllä tarpeeseen. Tiedossa oli lähinnä vain oleilua kotona, koirien kanssa puuhastelua sekä visiitti Anjalankoskella pitkästä aikaa. Loman aloitimme koirauimala-reissulla Katjan, Mikan ja poikien kanssa. Olipas kivaa, jälleen :)
Viikonloppuna osallistuimme Odessan kanssa handleri-kurssille, jonne saimme viime tingassa peruutuspaikan. Kurssilla oli myös Katja Noten kanssa. Odessan "esiintyminen" lähinnä on pomppimista ja riekkumista, mutta kyllä se siitä tasoittuu kävelyksikin. Oli sekä omistaja että koiruus aika väsyneitä viikonlopun jäljiltä. Sunnuntai-iltana kävimme vielä kuitenkin pentujakin pallottelemassa Marjon luona, olivatpa taas kasvaneet :)
Alkuviikon vietimme Anjalankoskella, jossa Odessa tykkäsi juoksennelle sheltti Timin ja Danin kanssa. Kotiin suuntasimme keskiviikkona Peten koiratarvikkeen kautta, josta mukaan lähti koirille uusi peti sekä Odessalle BERRA:n vetohihnan alekorista, ja tietysti vähän herkkujakin...
Loman lopussa viikonloppuna osallistuimme Odessan kanssa HSKH:n järjestämään match show:n, hieman harjoitusta :) Odessa esiintyi mallikelpoisesti, antoi hyvin tuomarin tutkia ja neidillä oli taas niin kivaa :) Odessan tulos oli punainen nauha mutta ei sijoitusta. Seurana meillä mätsärissä oli Salla ja schipperke Linus sekä Anna ja espanjavesikoira Nero. Kumpikin sijoittuivat hienosti luokissaan. Mätsärin jälkeen Odessa pääsi vielä koirapuistoilemaan Linuksen kanssa.