21.9.2008

Merry agilityn 3-luokkaan!

Vietimme pitkästä aikaa viikonloppua Kangasniemellä, ja saimmekin nauttia kauniista aurinkoisesta syyssäästä. Koirat nauttivatkin täysin rinnoin juoksemisesta ulkona, sekä Merry ja Mindy tapansa mukaan myös saunomisesta.

Osallistuimme myös Merryn kanssa Pieksämäen palveluskoirayhdistyksen agility-kisoihin lauantaina. Kummatkin agility-radat olivat haastavia, ja ihanneajat 45s. Ensimmäiseltä radalta meille tuli tulokseksi 7.58, 5 keppien sisäänmenosta sekä hieman yliaikaa. Sijoitus oli kuitenkin toinen. Toinen rata meni paremmin, vaikka vaikeampi olikin. Tuloksena 0-rata -1,39 ja sijoitus 1 sekä sert -> siirto 3-luokkaan! Kiitokset järjestäjille hyvin onnistuneista kisoista, sekä uunituoreesta palkinto-leivästä ja kauniista palkinnoista!

Lokakuun ensimmäisenä vkl:na startataan Merryn kanssa sitten ensimmäistä kertaa 3-luokassa. Myös Mimosa on ilmoitettu ensimmäisiin kisoihin, jännittää jo nyt miten menee neidin kanssa. Sähellystä on varmasti luvassa!

Kuvia myöhemmin..

14.9.2008

Syksy koittaa..

Nyt on sitten Porvoon näyttelykin ohi, joten on virallisesti tämä kesän näyttelyt takana päin. Porvoossa olin vain turistina kameran kanssa, mutta hienosti meni tutuilla koirilla.
Kesän näyttelyt toivat mukavasti menestystä Mimosalle, muutaman sertin sekä varasertin. Hienoin kaikista serteistä oli ehdottomasti kaivopuiston SKKY:n näyttelyn PN2 tila suuresta joukosta. Kiitokset kaikille kehänlaitalaisille kesän aikana, monet naurut on taas naurettu ja aika monta sadettakin koettu.

Mimosa jäi Helsingin syysnäyttelyn jälkeen tauolle odottelemaan kahden vuoden iän täyttymistä, ja palaa tänä vuonna kehään vielä Jyväskylässä ja messarissa tietenkin. Nähtäväksi jää juhlimmeko tämän vuoden puolella uutta valiota vaiko antaako arvo odottaa ensi vuoteen. Helsingin syysnäyttelystä meille oli tuloksena NUO ERI/2 .

Agilityssa on taas motivaatio löytynyt myös minulle, koirilta se ei ole kadoksissa ollutkaan. Merry osallistui sunnuntaina PM-kisan mini-joukkueeseen, josta tosin tuloksena HYL. Ensi viikonloppuna metsästetään viimeistä nousunollaa Pieksämäellä kahdelta agility-radalta, saa nähdä miten käy. Merry on hieman ollut hitaampi kuin normaalisti agility-radalla, sillä valeraskaus iski pari viikkoa sitten. Onneksi alkaa helpottaa, ja Merry on oma itsensä.
Mimosan kanssa olen suunnitellut I-HAH:n omia kisoja lokakuun alussa, jos sitä uskaltautuisi ensi kertaa Mimskun kanssa radalle. Se voikin olla sitten kunnon havaneesi-meininkiä, jolta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu..

Mindy on viettänyt normaali elämää, mutta kun muilla koirilla on harrastus niin pitäähän Mindylläkin olla. Aloitimmekin Mindyn kanssa Myllypuron koirayhdistyksen tottiksen, ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen vaikuttaa että Mindy tykkäisi puuhasta.

Koulu on alkanut todenteolla, ja tuntuu että hommaa riittää enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Syksyn suurin hanke on kehittämistehtävä, jonka kanssa paiskitaan todenteolla jouluun asti. Onneksi vastapainona on koira-harrastus, jonka parissa todella unohtaa koulu-stressin.

13.9.2008

Blogi avattu, jospa pysyisivät kuulumiset enemmän ajantasalla..