29.6.2009

Mimosa ja Merry agility-kisoissa Porvoossa

Tytöt osallistuivat pitkästä aikaa agility-kisoihin juhannuksen jälkeen. Mimosan osalta kisat olivat ti 23.6 sekä agi- että hyppyradalla. Agility-radalla Mimosa selvästi ei ollut aivan perillä missä mennään, virheitä 10 verran ja yliaikaa. Sijoitus 17. Hyppy-rata meni paremmin, tosin Mimosa tarvitsee radalle häiriötekijöitä, sillä nyt jäi ihmettelemään hieman ratatoimihenkilöitä. Tuloksena radalta 5 ja jälleen yliaikaa. Sijoitus 15. Olen ihan tyytyväinen Mimosan ratoihin, sillä meillä on pitkä tauko takana ja radoilta tuli paljon hyllyjä.

Merryn vuoro oli to 25.6. vain agility-radalla. Merrylläkin pitkä tauko takana, joka ei menoa haitannut. Hienosti 0-tulos, hieman yliaikaa tosin mutta 4.sija. Palkinnoillekin päästiin ja tuomarilta vielä kehut! :)

Tiistaina meillä oli enemmänkin havaneesi-seuraa kisoissa, Jenny ja Ego osallistuivat myös kisoihin. Oli oikein hauska ilta ja oli kiva nähdä muitakin havaneesi-ihmisiä! Pikku-Viola oli myös molempina päivinä kisa-tunnelmaa haistelemassa ja käyttäytyi oikein reippaasti :)

24.6.2009

Juhannuksen vietossa

Vietimme juhannusta Kangasniemellä nauttien kesästä ja ulkoilemisesta. Viola oli ensimmäistä kertaa mukana ja oli todella reipas. Oli heti torstaina kuin kotonaan ja juoksenteli lähes koko viikonlopun muiden kanssa. Etenkin Allin kanssa meno oli välillä hurjaa. Koko porukka saimme rentoutua kunnolla ja nauttia hyvästä ruuasta :)

Nyt edessä on työntäyteinen viikko ja muutto-puuhat. Viikon päästä muutamme rivitaloon ja saavat koiratkin oman pienen pihan :)



9.6.2009

Tallinna, Eestin voittaja-09


ROP Saharansa Orobanche Alba VSP Bellezza's Like the Legend


Reissasimme Tallinnaan Eestin voittaja-09 näyttelyyn 8 koiran ja kolmen ihmisen porukalla. Reissu oli oikein onnistunut ja tuloksetkin mukavia. Havaneeseja oli ilmoitettu kehään 16 Juha Kareksen arvosteltavaksi. Minulla oli mukana Mimosa, jonka tuloksena eh/3, ja yllätys turkin takia :) Nyt sitten jäädäänkin kotiin kasvattelemaan turkkia kuntoon ja lomailemaan.

Sain myös matkaani Ninjon, Bellezza's Like the Legend, joka esiintyi mallikkaasti kanssasi ja tuloksena EEV-09, VSP, sert ja cacib! Kiitos Marjolle, että sain Ninjon matkaani! Mukanani oli myös Alli, Torcedore's Carinoso Chica joka esiintyi ensi kertaa junnu-luokassa tuloksella eri/3. Hieno aloitus ja arvostelu oli mukavaa luettavaa! Mimosa ja Ninjo osallistuivat myös parikilpailuun ollen rop-pari.

Kiitokset Sallalle ja Kristinalle mukavasta reissusta :)



Alli 9kk

1.6.2009

Valio-juhlaa!

Mimosa yllätti meidät kaikki täysin Helsingin tuomarinkartanossa 30.5 nappaamalla valio-sertinsä nopeasti vauva-loman jälkeen! Havannankoiria oli ilmoitettu Itävaltalaisen Karin Bernardiksen kehään 27kpl, avoimen luokan narttuja oli 6. Mimosa nappasi erinomaisella luokkavoiton ja sijoittui vielä paras narttu luokassa toiseksi saaden sertin! Voi sitä riemua, serti tuli täysin yllätyksenä meille kaikille! Mimosan arvostelu oli erinomainen, neito sai kehuja etenkin liikkumisestaan :)

Mimosan arvostelu: Typical bitch, good size. Fem. head. Very good pigmen. Correct bite, nice topline. Very well angulated. Good body and bones. Typical coat, correct texture. Moves well with power.


Myös Alli, Torcedore's Charinoso Chica, esiintyi kehässä hienosti. Alli on vielä kovin nuori ja vaatii aikaa, mutta arvostelu oli hyvä ja Allin saama kunnipalkinto lämmitti mieltä. Tuomarin pennuilla oli Annukka Paloheimo.

Kiitokset kaikille kehänlaita-seuralaisille ja onnnitelijoille. Erityis-kiitokset Marjolle ja Minnalle pikku-Mimosasta, joka on oikea aarre :)
Mimosa jää nyt parin näyttelyn jälkeen kesälomalle kasvattelemaan turkkiaan takaisin ja nauttimaan auringosta :)



Aptus kv. 23.5


Osallistuimme Mimosan kanssa Helsingin jäähallissa pidettävään kv-näyttelyyn. Tuomarina havannankoirilla oli Michael Leonard, Irlanti. Mimosa oli tuomarin mieleen aivan liian pieni ja tuloksena tällä kertaa H. Arvostelu alkaa sanoilla kaunis feminiininen narttu, mutta ollakseni kriittinen hän on aivan liian pieni :) No, jokainen näyttelykoira saa elämässään H:n.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme viikonlopun vietton Anjalankoskelle, Violakin matkusti pidemmän matkan ensi kertaa hienosti. Perillä olikin kiva riekkua ja leikkiä muiden kanssa ja etenkin Allilla ja Violalla tuntuivat leikit sopivan hyvin yhteen.