6.10.2012

Syyskuussa koiramaisia puuhasteluita

Syyskuu vilahti ohitse yhtä nopeasti kuin koko kesä on mennyt. Odessa täyttää nyt lokakuussa jo vuoden, apua!

Syyskuun 13.päivä käytiin tuomarinkartanossa mätsärissä jälkeen treenailemassa kehäkäytöstä. Odessa liikkui oikein kivasti ja palkittiin punaisella nauhalla lopuksi kolmanneksi. Palkinnoiksi tuli tällä kertaa pallo ja herkkuja. Kiitokset kavereille seurasta :)

Syyskuun 18. päivä meillä oli pitkän tauon jälkeen taas valmennusryhmän treenit. Kotitehtäväksi oltiin aikaisemmin saatu pohtia omaa ohjausta, esimerkiksi mitä tapahtuu koiralle kun käännytään, olen rintamasuunta koiraan päin jne. Vaikeaa, koska tiedän mitä teen, mutta se että se pitäisi pukea sanoiksi on paljon haastavampaa. Siis jatkossa kuvataan kaikki treenit, että voin katsoa mitä minä teen ja mitä koira tekee. Treenit itsestään meni hyvin, tehtiin kolme aitaa suoraan josta kääntyminen takaisin. Lopuksi sitten kolme aitaa vierekkäin, joista ensimmäinen aita edestä, toinen takaa jne. Tämä oli aika haastavaa, sillä Odessa oli samantien jaloissa ja en ehtinyt itse liikkua kunnolla ja ohjata. Treeniä siis lisää :) Omaa mieltä lämmitti kovasti mitä Seppo Odesta sanoi, että tykki portugeesi :) Jei, niinhän se on, loisto otus!

Vkl 21-22.9 vietettiin Kangasniemellä ja lähes koko viikonlopun satoi vettä. Sateesta huolimatta ulkoiltiin paljon ja tehtiin pari pitkää metsälenkkiä. Kiva rentouttava viikonloppu.

Viikonloppuna 29-30.9 käytiin taas mätsärissä treenaamassa, hyvin meni. Paikka ei kovin mukava ollut, sekä omistaja että koira olivat yltäpäältä kurassa. Tuloksena sininen nauha ja sinisten voitto. Ja namikaappiin lisää herkkuja :) Sunnuntaina oli agilityseuran seuranmestaruuskisat ja meiltä kisailemaan osallistuivat Viola kisaaviin ja Odessa mölli-mölli luokkaan joka oli tarkoitettu vuonna 2012 aloittaneille koirille.

Mölli-mölli radalla oli 10 estettä, Odessa ei ollut mennyt koskaan näin pitkää rataa. Aitoja ja putkia, vauhtia riitti ja olen todella tyytyväinen miten Odessa irtosi  esteille. Viola taas sijoittui kilpailevissa mineissä sijalle 3, ei kovin nopealla radalla mutta tarkkaa tekemistä. Violan kanssa on kyllä suuresti menty eteenpäin, haisteluista ei tietoa ja Viola on oma villi itsensä.

Agilityssa siirryttiin hallikauteen ja Odessa siirtyi jatko1-ryhmään. Ryhmässä on viisi maksi-koiraa ja kouluttaja Tea on jo tuttu kesältä. Ensimmäiset treenit on takana eikä halli olosuhteet olleet Odessalle yhtään oudot. Hyvin tiesi mitä tehdään :) Violan kanssa treenataan kouluttajien ryhmässä agility-akatemialla Anna Heinosen koulutuksessa.

Videot treeneistä ja kisoista myöhemmin...