17.7.2013

Mitä me ollaan puuhailtu kesäkuussa?

Se on kesä yli puolessa välissä ja kovin on kiirettä pitänyt kun ei blogia ole ehtinyt päivitellä....Kesäkuussa vietettiin pikku-siskon ylioppilasjuhlia Kangasniemellä. Juhlat sujuivat hyvin ja oli kiva nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Koirat nauttivat juhlatunnelmasta myöskin, rapsuttelijoita riitti.





Juhannusta vietettiin myös Kangasniemellä koko perheen voimin, aurinkoa riitti ihanasti koko viikonlopun. Koira pääsivät uimaan useamman kerran ja Odessa nautti vedessä pulikoinnista täysin.

Hellettä riitti

Rantavahdit
Kesäkuun viimeinen viikonloppu vierähti sitten Tuusulassa näyttelyssä, Odessan edelliset kehät olivatkin toukokuussa ja Violalla helmikuussa. Lauantaina havaneesit arvosteli Sylvie Desserne, Ranskasta. Violan tuloksena val eri2 sa, paras narttu 3. Viola esiintyi hienosti tauon jälkeen! Violan velipoika Notte oli myös kehässä tauon jälkeen, tuloksena val eri3 ja sa. Violan poika Rippo oli myös ilmoitettu kehään ja Rippo esiintyi sateesta huolimatta reippain askelin. Ripolle ensimmäinen serti! Tuloksella jun eri1sa ja paras uros kaksi! Voiton vei Miian hieno Oiva ( Bellezza's Keep It Hot). 

Sunnuntaina sateista ei ollut tietoakaan ja oli Odessan vuoro esiintyä kehässä. Portugeeseja oli ilmoitettu kehään 22kpl englantilaisen Dianna Spavinin kehään. Odessa esiintyi hienosti, ja tuloksena narttujen voitto ja lopuksi VSP, enon Tajmadoran Palmeiron ollessa ROP.

Viola ja poikansa Rippo

ROP - Tajmadoran Palmeiro
VSP- Tajmadoran Odessa



1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Sulla onkin melkoisesti päivittämistä näyttelymenestyksistä. Niin hienosti teillä on mennyt.