23.2.2012

Mindy ja Odessa eläinlääkärissä

Odessa täytti 16vk 7.2 joten rokotusaikaa varattiin seuraavalla päivälle ja samalle reissulle lähti myös Mindy uusimaan rokotuksensa. Odessalle kuitenkin iski edellisellä viikolla jonkinlainen flunssa, pelkäsin jo että se on kennelyskää mutta ei kuitenkaan. Odessa oli enemmänkin nuhainen, ei yskinyt ja muutenkin oli oma pirteä itsensä. Otin Odessan kuitenkin mukaan varmuuden vuoksi tarkistukseen kun tuntui, että tauti oli menossa ohitse mutta iski uudelleen. Odessalla oli kaikki kunnossa, sai varmuuden vuoksi ab-reseptin mukaan, jos tauti ei ala parissa päivässä mennä ohi niin aloitetaan kuuri.

Mindylle uusittiin 4-rokote sekä rabies. Aina aikaisemmin Mindyn rokotus-reissut ovat menneet hyvin, mutta ei tällä kertaa. Mindy sai rokotuksista lievän anafylaktisen shokin. Mindy hoiperteli aluksi ja romahti lattialle. Eläinlääkäri ja hoitaja reagoivat nopeasti ja Mindy otettiin tarkkailuun. Mindy nesteytettiin ja se sai happea, mutta toipui nopeasti tilanteesta. Onneksi :)

Illalla kotona ei mistään reaktiosta ollut tietoakaan ja Mindy oli oma iloinen itsensä.

Ei kommentteja: