24.2.2012

Laskiaisen vietossa

Siskollani Paulalla oli perjantaina 17.2 vanhojen tanssit, joten suuntasimme viikonlopuksi Kangasniemelle. Omista vanhojen tansseista on aikaa jo kulunut, niin oli kiva käydä vähän verestelemässä muistoja lukion tiloissa.

Muuten viikonloppu meni mukavasti, oli kaunis talvinen sää ja ulkoilimme monta tuntia sekä lauantaina että sunnuntaina. Sunnuntaina tosin kotimatka meni lumimyrskyn kourissa ja illalla vielä suuntasimme Odessan kanssa pentukurssille.

Odessa on kiva koirakansalainen -pentukurssilla, jossa ollaan lähinnä opeteltu tähän mennessä pieniä juttuja ja opeteltu toimimaan myös häiriössä. Kerrat on menneet Odessan kanssa hyvin ja neiti jaksaa keskittyä kivasti eikä ota turhaa häiriötä muista koirista. Ja hieman ollaan agilityakin tehty kun Odessa on ollut mukana muiden treeneissä.

Ei kommentteja: