1.1.2012

Joulua ja uutta vuotta

Joulua vietimme tänä vuonna Kangasniemellä. Saimme nauttia valkoisesta joulusta edes vähän, täällä Vantaalla kun on lähinnä satanut vain vettä. Koirat nauttivat lumesta ja ulkoiltiin koko porukan voimin paljon.


Mimosa ja Viola olivat juoksussa joulun aikaan ja neitien aatokset jossain muualla kuin joulun vietossa, mutta pääasiassa joulu sujui rauhallisesti ja rentoutuen. Mys jouluruoka maistui jälleen. Koiruuksien paketeista paljastui muutama uusi lelu sekä herkkuja, joita maisteltiin monta päivää. Omista paketeista paljastui kirja 101 koiratemppua, joita ollaankin jo harjoiteltu. Herkkuja lisää koirille tiedossa, kun siskoni oli ostanut lahjaksi minulle kirjan; Kokkaa koirallesi :)


Myös Odessan mielestä Kangasniemellä oli kivaa, uusia ihania ihmisiä ja paljon rapsuttelijoita ja leikittäjiä. Odessa oli oma vallaton ja iloinen itsensä, maisteli hieman joulukuusta ja tykkäsi koristeista.





Uusi vuosi sujui rauhallisesti Jonnan ja Janin luona nauttien hyvästä ruuasta ja seurasta. Merryä hieman raketit pelottivat, mutta muu porukka ei ollut moksiskaan paukkeesta.


Oikein hyvää alkavaa vuotta kaikille ystäville ja tutuille!


Oma uuden vuoden lupaukseni on ainakin päivittää blogia ahkerammin ja aloittaa taas liikkumaan enemmän...

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Hauska otsikko ja alaotsikko.
Vaikkei se Odessa tainnut niin hirveästi havannaneitoja sekoittaa. Luonnikkaasti ja leppoisasti nuo pentusen laumaansa huoli.