7.3.2009

Mimosalle 6 pientä prinsessaa ja 1 prinssi

Mimosan synnytys käynnistyi pitkän odottamisen jälkeen pe 6.3 Vuorokausia 1. astutuksesta oli kulunut 64 ja kolmannesta 61 joten oikeilla päivillä hienosti. Röntgenissä oli näkynyt 7 pentua, joten tiesimme mitä odottaa. Suuri pentu-määrä aiheutti ensin hieman huolta, mutta synnytys oli kuin suoraan oppikirjasta.

Ensimmäinen pentu syntyi noin 21.30 ja viimeinen hieman ennen puolta yötä. Tytöt ovat painoiltaan 127, 137, 110,125,131 ja 96gr ja poika 164gr. Kaikki syntyivät noin 25min välein hienosti. Mimosa jaksoi hienosti koko ajan, välillä hieman lepäsi mutta nopealla tahdilla pennut syntyivät kuitenkin maailmaan. Mimosa osottautui jo synnytyksen aikana huolehtivaksi äidiksi ja kova huoli vauvoista tuli heti jos eivät olleet lähellä tai ääntelivät. Mimosa oli koko synnytyksen ajan hyvin rauhallinen ja jaksoi hienosti ponnistella pentueensa maailmaan.
Synnytys oli ohi puolen yön jälkeen, jolloin Mimosa rauhottui vauvojensa kanssa makuulle. Pennut voivat kaikki hyvin ja ensimmäinen loppuyö oli sujunut rauhallisissa merkeissä. Ääntäkään ei ollut kuulunut pentulaatikosta, Mimosa oli vain nopsaan käynyt ulkona ja syönyt, mutta kova kiire vauvojen luokse. Nyt vain odotellaan vauvojen kasvua :)




Maailman pienimmät jalat ja häntä :)

Ei kommentteja: